|




















































































|
|
Täältä
löydät joitakin niistä kasvisruokaohjeista, joita scd-fi
-listalla on lähetetty...
|
|
Avokadokastike
6:lle
- 60 g pinjansiemeniä
- 250g eri salaattien
lehtiä
- 2 appelsiiniä
- 2 avokadoa
- Appelsiinikastike
siihen; raastettu appelsiinin kuori (eli pese lämp. vedellä ensin)
3 rkl.
- appelsiinin mehua
1 rkl
- saksanpähkinöitä
- 1-2 tl hunajaa
- suolaa ja pippuria
Pinjansiemenet pannulle
paahtumaan n. 1-2 minuuttia (korkea lämpö ei rasvaa). Kuori aplarit
ja jaa lohkoihin. Puolita avokadot ota kivet pois ja kuori ne.(
siis avokadot, ei kivet). Leikkaa avokadot pituus suuntaan viipaleiksi
(pitkää 'lohkoa'). Mättää kaikki ainekset salaattikulhoon ja sekoittele
sekaisin. Kaada kastike sekaan ja sekoita vielä, valmista on!
|
 |
|
|
Kaalilaatikko
- 1/2 kaali
silputtuna
- loraus öljyä
- 3 dl vettä
(noin)
Kattilaan
kiehumaan puolikypsäksi eli noin 20 min. Annetaan jäähtyä.
Lisätään seuraavat ainekset kattilaan ja sekoitetaan.
- 2 munaa
- 1 1/2 desiä
mantelijauhetta
- 2 dl jogurttia
- 1 tl suolaa
- 1 rkl hunajaa
- pippurisekoitusta
Kumotaan voideltuun
vuokaan. Pinnalle ripotellaan mantelijauhetta ja voipalasia.
Uuniin 200 asteeseen n.1/2 tunniksi kunnes pinta ruskistuu.
Soveltamalla onnistuu muutkin laatikot eli porkkanat keitetään
ja soseutetaan yms. Jos haluat, mukaan voi laittaa jauhelihaa
paistettuna ja suolattuna.
|
 |
|
|
|
>
Makkara ja kyljyslisuke
|
Makkara
tai kyljyslisuke
- 1 lenkkimakkara
(vatajan SCD-passaava)
- 4 keskikokosta
omenaa
- 2 tl rosmariinia
- 2 rkl hunajaa
- kanelia
- voita paistamiseen
Paista lenkki
kuten haluat. Kuori omenat, poista siemenkota, leikkaa viipaleiksi
ja paista kevyesti molemmin puolin pannulla voissa, vähennä
lämpöä ja lisää kaneli ja rosmariini. Lisää hunaja ja anna
hautua 5-10 min, kunnes omenat alkaa olla läpikuultavia.
Asettele makkaran tai kyljyksen päälle. (lämmitä makkarat/kyljykset
uusiksi mikrossa jos ovat jo jäähtyneet).
|
 |
|
|
|
>
Mausteinen kasvishöystö
|
Mausteinen
kasvishöystö
- 200g parsakaalia,
paloiteltuna
- 200g kukkakaalia,
paloiteltuna
- 4 kuorittua
porkkanaa, paloiteltuna
- 150 g kesäkurpitsaa,
vinoiksi viipaleiksi, sisus poistettuna (siemenet)
- 1 kuorittu
punasipuli, lohkoina
- 100g salaattifenkolia
tai amerikansalaattia, suikaloituna
- 1,5 dl oliiviöljyä
- 1 tl SCD-Curry-jauhetta
- 1 tl mustapippurirouhetta
- 0,5 tl kanelia
(jauhettuna)
- 0,5 tl inkivääriä
(jauhettua)
- 0,5 tl kardemummaa
- 3-5 valkosipulin
kynttä, puristettuna
- 2 rkl hunajaa
- ripaus suolaa
- hyppysellinen
tuoretta timjamia
- hyppysellinen
tuoretta oreganoa
Kuumenna öljy
paistinpannulla, kiehauta siinä mausteet ja valkosipuli,
lisää kasvikset ja kypsennä 10-15 min. Jos käytät amerikansalaattia,
lisää se vasta loppuvaiheessa. Mausta suolalla ja hunajalla.
Lisää silputut tuoreyrtit viimeisenä. Tarjoa lisäkkeenä
tai kasvisateriana.
|
 |
|
|
Munakoisonyytit
- 1 munakoiso
(350g)
- 2 viipaloitua
tomaattia
- 125g cheddaria
viipaloituna
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl pippuria
- 1/2 tl kuivattua
tai 5 lehteä tuoretta basilikaa
- 1-2 rkl oliiviöljyä
nyyttien voiteluun
Uuni 200 asteeseen.
Poista munakoisosta kanta. Leikkaa pitkittäin kahtia. Leikkaa
puolikkaasta 2-3 mm paksuisia viipaleita. Aseta aina kaksi
ohutta viipaletta ristikkäin x-muotoon leikkuulaudalle.
Risteyskohtaan yksi tomaatti, juustoviipale ja mausteet
pinnalle. Kiinnitä nyytit nostamalla nyytin reunat keskelle
ja kiinnittämällä ne coctail tikuilla paistamisen ajaksi.
Voitele nyytit oliiviöljyllä. Laita folio pellille ja nyytit
folion päälle. Kypsennä 15-20 minuuttia. Tarjoile kuumana.
|
 |
|
|
Pottumuussikorvike
*
- 1 iso tai
puolikas kukkakaali
- 1-2 rkl voita
- 1 tl suolaa
- 1/8 tl valkopippurijauhetta
Puhdista kukkakaali
ja leikkaa kaikki vihreät osat ja kanta pois. Irrottele
'kukinnot' erilleen ja keitä vähässä vedessä kunnes pehmeää
(esim. 15-20 min?). kaada vesi pois lisää loput aineet sekaan
ja vatkaa sileäksi tehosekoittimella vatkaten. Tarjoile
heti. Ei säily seuraavaan päivään. Maku on kohtalainen tai
hyvä, mutta ei ihan sama kuin pottumuussin. Silti kannattaa
kokeilla.
|
 |
|
|
Siitakesienipata
*
- Sipulia yksi
pakastepussillinen tai 2 isoa sipulia, silppuna tai suikaleina
- Siitakesientä
tai muuta sientä pieninä palasina
- jauhelihaa
500g
- kasviksia,
suikaloituna tai palasina
Paista sienet
ja sipuli oliiviöljyssä. Lisää suola. Paista jauhelihaa
500g. Suikaloi kasvikset. Keitä 5 min. Sekoita ainekset
pannussa. Anna kypsyä miedossa lämmössä suolan ja mausteiden
kanssa 5-10 min. Variaatio: Soseuttamalla liha, sienet ja
sipuli erikseen ja kasvikset erikseen saat hyvän sosekeiton.
|
 |
|
|
Vihannesgratiini
- 5 tomaattia
ohuina viipaleina
- 500 grammaa
raakaa kukkakaalia
- 300g (yksi)
kesäkurpitsa
- 1/2 tl suolaa
- 1/2 tl mustapippuria
- 1 rkl silputtua
tuoretta basilikaa
- 1 dl emmentaalijuustoa
(50 g)
- 3 rkl parmesaania
- 3 rkl oliiviöljyä
- 2 valkosipulin
kynttä puristettuna ja lisättynä
- 1 tl oliiviöljyä
Laita uuni lämpiämään
200 asteeseen. Voitele uunivuoka oliiviöljyllä. Lado vuokaan
vuorotellen kukkakaalia, tomaattia ja kesäkurpitsaa. Sirottele
mausteet tasaisesti paistoksen päälle ja kaada nauhana oliiviöljyvalkosipuli
päälle. Asettele juustoraaste ja parmesaani vuokaan. Valele
oliiviöljy nauhana juustojen päälle. Aseta vuoka kuumaan
uuniin alimmalle tasolle 45 minuutiksi. Käytettyjä vihanneksia
voi vaihdella maun mukaan!
|
 |
|
|
Yrttiporkkanat
- muutama porkkana
- 1 purjo
- 1-2 valkosipulinkynttä
- tilkka öljyä
tai voita
- 1/2 tl kuivattua
rosmariinia
- 1/2 tl kuivattua
basilikaa
- ripaus suolaa
- 1/2 tl hunajaa
- 1/2 dl vettä
Keitä porkkananpalaset
suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Yrttiseos: Kypsennä
purjorenkaat ja murskattu valkosipuli hiljalleen pannulla
voissa tai öljyssä. Lisää muut ainekset ja keitä kunnes
neste haihtuu. Kaada lautaselle kypsien porkkanoiden päälle.
|
 |
|
|
|
| |
|
|